Kuntotarkastajille ei ole olemassa virallisia pätevyysvaatimuksia, joten kuka tahansa saa toimia kuntotarkastajana. On olemassa vapaaehtoinen, mutta maksullinen pätevyys eli asuntokaupan kuntotarkastajan pätevyys. Minä en ole kyseistä pätevyyskoulutusta suorittanut, sillä ammattitaitoni riittää kuntotarkastusten tekemiseen ilman tätä vapaaehtoista ja maksullista koulutusta.

AKK-pätevyys maksaa 5 000 euroa, jonka jälkeen pitää maksaa FISE:lle pätevyyden listaamisesta muutama sata euroa lisää. Mielestäni kyseessä on erikoisen kallis pätevyys koulutuksen kestoon ja laajuuteen nähden. Lyhyen kurssimuotoisen koulutuksen suorittaminen ja sitä kautta AKK-pätevyyden saaminen ei lisää kuntotarkastajan ammattipätevyyttä.

Vapaaehtoisen ja maksullisen AKK-pätevyyden puuttuminen ei ole este kuntotarkastajana toimimiselle.

Rintamamiestaloille on tyypillistä, että lämmöneristeenä oleva sahanpuru painuu seinärakenteessa. Tällöin muodostuu esimerkiksi ikkunoiden alapuolelle tyhjä eristeetön kohta.